Helsingin ja Uudenmaan Pioneerien Meriklubi ry
Hanskan Merileiri

Leirimme

Merileiri on 10-päiväinen kesäleiri, jolle voivat osallistua 9-15 vuotiaat uimataitoiset lapset. Leirin ohjaajat ovat täysi-ikäisiä ja 16-17 vuotiaat toimivat apuohjaajina.

Merileiri järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin ja talkooperiaatteella. Leiriyhteisöömme kuuluvat leiriläiset, ohjaajat, venemiehet, yleismiehet sekä tietenkin keittiöväki. Lisäksi leirin aikana mantereella on useita avustavia henkilöitä.

Leirillä on vuosittain vaihtuva teema, joka kulkee ohjelmassa leikkien ja toimintojen kautta läpi leiripäivien.


Leirin turvallisuus

Leiripaikkamme on ulkomerellä sijaitsevalla saarella. Leirin suunnittelun lähtökohtana on taata turvallisuus leirin aikana. Tämän vuoksi apuohjaajaksi tultaessa opiskellaan ohjaajan tehtäviä ja vastuita, lisäksi kevään aikana leirisuunnittelun yhteydessä jatkamme kouluttautumista. Ohjaajakollektiivi harjoittelee vuosittain myös perusmerimiestaitoja.


Ilmoittautuminen leirille

Merileirille voit ilmoittautua tällä kaavakkeella
Lisätietoa leirille saapuville


Iltanuotiolla Iltanuotiolla

Tulossa

16.—25.7.2012
Merileiri 2012

Perinteinen Merileiri Hanskassa. Lisätietoa ilmoittautumisesta keväällä 2012.

Lisätietoa..


15.2.2011 klo 14
Venemessut

Käymme porukalla tarkastamassa venemessujen tarjonnan. Kokoontuminen pääovilla klo 14.00


10.2.2011 klo 11
Meriklubin vuosikokous

Meriklubin sääntömääräinen vuosikokous. Lisätiedot spostilla


Lisää tapahtumia..

© Copyright 2010 Helsingin ja Uudenmaan Pioneerien Meriklubi ry